Meistä

Elpac Oy on vuonna 1985 perustettu suomalainen perheyritys, jonka tuotevalikoima on kasvanut ja laajentunut erittäin monipuoliseksi. Toimintamme palvelun osuus on täysin suomalaista, mistä olemmekin saaneet osoitukseksi palvelu-avainlippumerkin. Visionamme on mahdollistaa toimivat ja turvalliset ympäristöt ihmiselle!

Liikenteenohjaus, työmaat ja kiinteistöt

Tuotevalikoimaamme kuuluu lähes kaikki liikenteen ohjaamisen ja varoittamisen laitteet ja tarvikkeet mukaan lukien ajoneuvojen ja työkoneiden varoituslaitteet. Meiltä löytyy oikeat tuotteet niin suurille maanrakennustyömaille kuin kiinteistöjen kunnossapitotöihin. Materiaalivalinnoilla, hyvällä suunnittelulla ja valmistuksella taataan esimerkiksi vilkkujen erinomainen mekaaninen kestävyys, pieni energiankulutus ja standardit täyttävät valotehot.

Pääsynhallinta

Pääsynhallinasta on tullut yhä tärkeämpi tekijä sujuvan toiminnan ja turvallisuuden takaamiseksi erilaisissa ympäristöissä. Teknisillä ratkaisuilla mahdollistamme tehokkaan ja yksilöidyn pääsynhallinnan. Meiltä löydät valmiita teknisiä laitteita kuten automaattisia pollareita sekä automaattipuomeja, mutta myös erilaisia yksilöityjä ratkaisuja. Elpac toimittaa pääsynhallinnan ratkaisuja suuriin, vaativiin kohteisiin ja pieniin pihaympäristöihin. Meiltä saat apua suunnitteluun sekä tuotteen asennettuna paikan päälle!

Puisto- ja kadunkalusteet

Kolmannen tuoteryhmän muodostavat puisto- ja kadunkalusteet. Meiltä löytyy kattavasti kaikki ulkotilojen kuten puistojen, pihojen ja kävelykatujen kalusteet erilaisiin ympäristöihin.

Kehitämme jatkuvasti tuotevalikoimaamme ja suunnittelemme uusia tuotteita yhdessä toimittajien ja asiakkaiden kanssa vastaamaan asiakkaiden muuttuvia tarpeita sekä uudistuvia viranomaisvaatimuksia. Valtaosa tuotteistamme tulee eurooppalaisilta toimittajilta ja tärkeimpien tuotteiden suunnittelu, valmistus ja laadunvarmistus tapahtuu Euroopassa.

Meille tärkeintä on tuotteiden korkea laatu ja luotettavuus.

Opasteet

Uusimpana tuoteryhmänä meillä on opasteet. Teemme kaikki opasteemme itse, ja siksi valikoimamme on hyvin laaja. Saat meiltä kaikki väyläviraston hyväksymät liikennemerkit sekä myös tarvitsemasi opastetaulut, turvakilvet ja tarrat. Jos valikoimastamme ei löydy oikeaa opastetta niin teemme sen sinulle kustomoidusti!

Arvot

Meidän arvojamme ovat turvallisuus, yhdessä onnistuminen ja vastuullinen kehitys. Nämä arvot ohjaavat toimintaamme ja pyrimme jatkuvasti kehittymään niiden kautta.

Ammattitaitoa – Palvelua – Laadukkaita tuotteita kilpailukykyiseen hintaan!

  • Laadun takeena on useimpien valmistajien ISO 9001, 9002 ja 9004 –sertifikaatit.
  • Elpac Oy kuuluu Tilaajavastuu.fi -palvelun Luotettava Kumppani -palveluun.
  • Noudatamme Teknisen Kaupan yleisiä myyntiehtoja (TK Yleiset 2010)
  • Meille on myönnetty avainlippu osoituksena suomalaisesta palvelusta